UUTISET

14.04.2002

Joensuun I tiekävelyyn hyvä osanotto

Joensuun ensimmäinen kansallinen tiekävelykisa tuntuu kiinnostavan harrastajia. Kävelyurheilun nykyinen Pohjois-Karjalan lipunkantaja Jari Vatanen puuhasi kisan pystyyn hyvissä ajoin viime vuoden pulella ja tarkahkolla kohdemainonnalla on saamassa hyvän osallistujajoukon tapahtumaan mukaan. Ilmoittautuneita on jo reilusti yli parinkymmenen eri puolilta maata joukossa kärkitasoonkin kuuluvia menijöitä ja kun siihen lisätään piirin omat harrastajat, ei puuhamiehen uskoa noin neljästäkymmenestä kilpailijasta ole epäileminen - ihmetteliminen ehkä, onhan kävely kilpailumuotona kuitenkin aika pienen porukan harraste. Mielenkiintoinen ja hyvä tapahtuma tulossa lauantaiksi 20.4. puoliltapäivin Raviradan ja Laulurinteen viereiselle kävelytielle. Suhosen Markku on virallisesti mitannut niin reitin (500m) kuin väliaikapisteenkin, joten niiltäkin osin homma on reilassa.

(PS 21.4.:kävelyyn osallistui lopulta 36 kilpailijaa ja kisa onnistui kaikin puolin hyvin.)

Takaisin