| . | Urheilumies Martti Sarkkinen on poissaTiistaina 8. tammikuuta kiiri tieto pidetyn ja innokkaan urhei- lumiehen Martti Sarkkisen traa- gisesta poismenosta tulipalossa. Pyhäselän Suhmurassa asunut 44-vuotias Martti oli innokas omien lastensa urheiluttaja, mutta häneltä saivat avuliaita neuvoja muutkin urheilijat, myös Pyhäselän ulkopuolelta. Martin rakkaimmat lajit olivat yleisurheilu ja hiihto, joiden pariin hän oli myös ohjannut viisi lastaan. Hän kouluttautui tyttärensä Annin seiväsinnos- tuksen mukana valmentajan tehtäviin ja antoi neuvoja myös muille seiväshypystä kiinnos- tuneille. Kesällä 2001 Martin yksi unel- ma toteutui, kun kaksi hänen tyttäristään ylsi SM-kisoihin. Lukemattomia olivat ne kerrat, kun hän kävi urheiluttamassa lapsiaan niin Hammaslahden, Kiihtelysvaaran kuin muillakin lähialueen kentillä. Talvella kutsuivat hiihtoladut, kun 11-vuotiaan Heimo-pojan harrastus vaati isän mukana- oloa. Martilla riitti aikaa myös kuun- nella muiden huolia ja häneltä irtosi ystävällinen sana tilan- teessa kuin tilanteessa. |
. | Kun pyhäselkäläiset urheilijat kilpailivat eri puolella Suomea, Martti oli ensimmäinen, joka soitti ja kysyi, miten oli mennyt, ja hän oli vilpittömän kiinnostunut kaikkien urheilijoiden senteistä ja sekunneista. Martti ymmärsi, miten tärkeä harrastus urheilu on nuorille. Hän vaali terveitä elämäntapoja ja suri, kun niin monet nuoret ajautuivat kaitapoluille ja urhei- luharrastus loppui. Marraskuun alussa 2001 Martti Sarkkinen valittiin Pohjois-Kar- jalan yleisurheilun eli Pokaryn hallitukseen ja hän kuului myös Pyhäselän Urheilijoiden hiihto- jaostoon. Pyhäselän Urheilijat julkaisi vii- meisimmän urheilulehtensä joulukuun alussa. Ilman Marttia lehteä ei olisi saatu kokoon, sillä hän oli lehden aktiivisin ilmoitushankkija. Koko Pyhäselän urheiluväki ja kaikki muutkin Martin ystävät yhtyvät surunvalitteluihin. Martin muistoa voimme parhaiten kunnioittaa tekemällä parhaamme niin urheilussa kuin muussakin elämässä. Eero Könönen |
. |