Joensuun Eliittikisoihin 16.7. osallistuvien urheilijoiden sopimukset ovat hyvää vauhtia työn alla. Useita kovia kv. tason nimiä julkistettaneen ensi viikolla. Koko maakunnan yleisurheiluväen ja lajin etu on saada paikallisesti erityisesti lapset ja nuoret, mutta myös aikuiset katsomoon seuraamaan huippusuorituksia. On tärkeää että lapset näkevät esikuviaan kentällä ja sitä kautta saavat intoa yu-harrastukseen. Vastaavaia kisoja ei ole Pohjois-Karjalassa aiemmin nähty, lupaillaan järjestäjäseura Katajan taholta jo nyt.
Muutamat lähipaikkakunnat ovat jo päättäneet käyttää tilaisuuden edukseen järjestäen bussikuljetuksia kisoihin. Busseille onki varattu koko Vesikon edustan parkkipaikka. Esimerkkinä Enonkoskella kunta maksaa paikallisille lapsille ja nuorille bussikyydin. Vastaaviin järjestelyihin toivotaan lähtevän muitakin kuntia. Kilpailun markkinointipäällikkö Aki Parvaisen kanssa voi neuvotella isompien ryhmien lippuhinnoista. Alle 12-vuotiaille on muutenkin vapaa pääsy.
Lisätietoa kisoista löytyy Katajan sivuilta linkkinä tai suoraan kisan omasta nettisoitteesta: http://www.joensuugames.com