Kisamuutoksia

Loppukesän kilpailuihin on tullut liuta muutoksia. Kiteen luokittelukisat keskiviikolta 16.8. on siirretty pidettäviksi kaksi viikkoa myöhemmin. Lieksan kaupunginmestaruuskisat puolestaan järjestetään päivää ilmoitettua aiemmin ollen lauantaina 26.8. ja Uutis-Alasimen moukarikisan Tohmajärvellä puolestaan on siirtynyt päivän myöhemmäksi ollen sunnuntaina 27.8. klo 15. Monien odottamiin lasten kisoihin Hammaslahdessa on myös tullut muutoksia: Poppikisat pidetään ke 23.8. ja Naumasen kisat viikkoa myöhemmin 30.8. Kolmatta kisaa ei edellisvuosien tapaan ole, kun Tikka-Comin ostanut valtakunnallinen Elisa Oyj ei halunnut olla mukana järjestelyissä. Kilpailukalenteria kannattaa tarkistella POKARYn nettisivulta ja viimekädessä myös ilmoitetuilta kisojen yhteyshenkilöiltä.

Takaisin