Pyhäselän Urheilijat oli lähellä voittoa lauantaina Seinäjoella pidetyssä
B-sarjan eli 5 000 - 15 000 asukkaan kuntien seurojen Vattenfall-seuracupin
finaalissa. PyU johti 15 seuran loppukilpailua vielä 25 lajin jälkeen, mutta
joutui lopulta päästämään isäntäseuran Nurmon Urheilijat 9,5 pisteellä
ohi. Finaalissa kilpailivat 11-17-vuotiaat nuoret.
Tero Pitkämäen ja Johanna Mannisen kotiseura Nurmon Urheilijat -99 otti jo
neljännen perättäisen voittonsa. Pronssin vei ensimmäistä kertaa
finaalissa mukana ollut Kauhajoen Karhu jo yli 50 pistettä kärkikaksikolle hävinneenä.
PyU on 8-vuotisen seuracuphistorian B-sarjan menestynein seura, sillä joka
kerta se on ollut kolmen parhaan joukossa. Vuosina 1999-2001 pyhäselkäläiset
olivat ykkösenä, neljänä vuonna kakkosena ja viime vuonna kolmosena:
PyU:lle seitsemän voittoa
PyU nappasi Seinäjoen-finaalin 31 lajista peräti seitsemän voittoa ja lisäksi
kuusi sijoitusta kolmen parhaan joukkoon. Nurmolle ykkössijoja heltisi viisi,
loput ykkösijoista jakautuivat tasaisesti 13 muun seuran kesken. Pyhäselän 30
urheilijan joukkueesta 13 pystyi tekemään Seinäjoen tuulisissa oloissa oman
ennätyksensä.
11-vuotiaiden pituushypyssä Isabella Björn pomppasi voittoon tuloksella 441,
joka jää vain neljä senttiä pe:stä. Saman ikäluokan kuulantyönnön voitti
Heta Rissanen lukemin 10.03. 17-sarjan 800 metrin ykköseksi juoksi Anna Tiitinen
kesän parhaallaan 2.23,08 ja 15-vuotiaiden saman matkan paras oli vasta
14-vuotias Anna-Kaisa Asikainen kärkiajallaan 2.29,44. Pipsa Kokko oli omaa luokkaansa 15-vuotiaiden 100 metrillä ajalla 13,11.
14-vuotiaiden suomenmestari Aku Kurki pinkoi 15-sarjan 100 metrin voittoon
ennätystään hipovalla tuloksella 12,03 huolimatta lähes 1,5 sekuntimetrin
vastatuulesta. Seitsemännen voiton otti 15-sarjan kiekkotyttö Hanne Purmonen,
joka SM-viitosena oli omaa luokkaansa tuloksella 33.15.
Vahvoja kärkiesityksiä oli myös Kai Räsäsen (15) pituushypyn kakkossija
17-vuotiaissa tuloksella 641 ja 13-vuotiaan Henri Hartosen keihään kolmas sija
46,21:n kiskaisulla. Kovimpana venyjänä seura palkitsi 11-vuotiaan Risto
Kahelinin, joka paransi 600 metrin ennätystään kuutisen sekuntia aikaan
1.54,91:
- Joukkueen esitys oli kaikin puolin erinomainen. Kaikki täyttivät hyvin
paikkansa ja myös niitä tarvittavia venymisiä tapahtui. Erityisesti pitkänmatkan
juoksijat olivat vedossa, PyU:n joukkueenjohtaja Kari Kalajoki kiitteli.
Vain HKV Nurmoa ja PyU:ta parempi
A-sarjan eli alle 5000 asukkaan kuntien seurojen ykkönen Simpeleellä pidetyssä
finaalissa oli Kaustisen Pohjan-Veikot ja suurten kuntien ylivoimainen ykkönen
Hämeenlinnan finaalissa oli Helsingin Kisa-Veikot.
Kakkoseksi suurten kuntien sarjassa sijoittunut Turun Urheiluliitto olisi hävinnyt
Nurmolle ja PyU:lle selvästi. Tulosvertailussa PyU:n joukkue teki turkulaisia
paremman tuloksen peräti 17 lajissa. Helsingin Kisa-Veikot olisi voittanut
PyU:n tulosvertailussa 21-10. Jos kaikki seurat olisivat kilpailleet samalla
kentällä, olisi kärjen järjestys siis ollut HKV, NurmU, PyU ja TuUL.
Muita pohjoiskarjaisseuroja ei tänä vuonna päässyt finaaleihin. Lähimpänä
oli Joensuun Kataja, joka sijoittui suurten kuntien alkukarsinnoissa 26:nneksi.
Kaikkiaan Vattenfall-kisoihin osallistui kesän aikana yli 240 seuraa.
Eero Könönen
----
Seinäjoki
11-17-vuotiaiden Vattenfall-seuracupin B-sarjan finaali, 15 seuraa mukana:
LOPPUPISTEET: 1) Nurmon Urheilijat -99 355,5, 2) Pyhäselän
Urheilijat 346, 3) Kauhajoen Karhu 292,5, 4) IK Falken Pedersöre 291, 5)
Noormarkun Nopsa 279, 6) IF Nykarlebynejden 267,5, 7) Nakkilan Vire 239, 8)
Lapuan Virkiä 234, 9) Teuvan Rivakka 233, 10) IFVOM 232, 11) Kauhavan Wisa 224,
12) Ingå IF 215,5, 13) Ähtärin Urheilijat 196, 14) Äänekosken Urheilijat
183, 15) Kurikan Ryhti 134
M17 800 m: 1 Antti Raittinen KurikRy 2.07,71, 2 Magnus Nyman IFNykn
2.10,28, 3 Simon Storbjörk IKFalken 2.10,46, 4 Ville-Pekka Kokko 14 PyhäsU
2.11,03 (oma ennätys)
M17 Pituus: 1 Otto Raja-aho ÄhtU 6,81 +2,2 6,06 +1,9, 2 Kai Räsänen 15 PyhäsU
6,41 +0,9, 3 Juha Kangasluoma NurmU 6,06 +2,6 5,98 +1,9,
M17 Kuula (5 kg): 1 Tuukka Ylinen LapVi 16,34, 2 Jarkko Pohjus NoormNo 14,97, 3
Timo-Matti Akonniemi ÄhtU 14,77, 7 Toni Markkanen 14 PyhäsU 11,61 (oma ennätys)
P15 100 m (-1,3): 1 Aku Kurki 14 PyhäsU 12,03, 2 Ville Erling KurikRy 12,22, 3
Alpo Penttinen NoormNo 12,42
P15 800 m: 1 Markus Jokinen KurikRy 2.02,53, 2 Janne Hautala TeuvRi 2.06,69, 3
Christian Karv IFVOM 2.12,14, 5 Teemu Ruippo PyhäsU 2.17,16
P15 Korkeus:1 Robert Nordberg IFNykn 180, 2 Niko Toppari KauhWi 175, 3 Toni Pitkänen
ÄänekU 170, 9 Miikka Räsänen PyhäsU 160 (oma ennätys)
P15 Kiekko: 1 Pyry Niskala NurmU 49,33, 2 Sami Perälä KauhajKa 45,51, 3 Ville
Paajanen ÄhtU 43,01, 8 Jani Asikainen 14 PyhäsU 33,79
P13 60 m (-3,1):
1 Ron Lönnqvist IKFalken 8,39, 5 Aki Mustonen PyhäsU 8,87
P13 600 m:
1 Erik Haajanen IngåIF 1.36,81, 9 Olli Luoto PyhäsU 1.47,61
P13 3-loikka: 1 Janne Salo-Tuisku NurmU 10,93 - 1.2, 10 Heikki Pölönen
12 PyhäsU 9,09 - 2.6
P13 Keihäs: 1 Jani-Juhani Hautanen NurmU 52,23, 3 Henri Hartonen PyhäsU
46,21
P11 60 m: 1 Einari Välimäki NoormNo 8,88, 2 Niko Tahvanainen PyhäsU
9,28
P11 600 m: 1 Nicolas Taba NurmU 1.45,25, 5 Risto Kahelin PyhäsU 1.54,91
(oma ennätys)
P11 Pituus: 1 Jesse Naukkarinen NurmU 4,81 +1,3, 4 Timo Ruippo PyhäsU
4,33 +2,0
P11 Kuula: 1 Tuukka Yrttimaa KurikRy 10,14, 3 Markus Kokkonen 10 PyhäsU
8,35 (oma ennätys)
N17 800 m: 1 Anna Tiitinen PyhäsU 2.23,08, 2 Rosanne Lahti NurmU 2.25,03
N17 Pituus: 1 Katariina Valla NakkVi 5,50 +1,6, 2 Jenni Kovanen ÄänekU
5,37 +2,5, 3 Anna Solvin IFNykn 5,11 +2,1 5,07 +1,6, 7 Bettiina Kiiskinen PyhäsU
4,61 +3,2
N17 Kuula (3 kg): 1 Essi Karjala ÄhtU 12,74, 2 Mia Mäkinen NakkVi 11,20,
3 Sabina Nylund IFNykn 10,69, 10 Pauliina Haapasalo 13 PyhäsU 9,40
T15 100 m (-2,0): 1 Pipsa Kokko PyhäsU 13,11, 2 Hanna Peltola IKFalken 13,30, 3
Ria Ahonen ÄänekU 13,39
T15 800 m: 1 Anna-Kaisa Asikainen 14 PyhäsU 2.29,44, 2 Johanna Heittola
KauhajKa 2.30,99, 3 Cecilia Långnabba IKFalken 2.31,03
T15 Korkeus: 1 Minna Viljanen NakkVi 157, 2 Maiju Alapiha NurmU 150, 3
Andrea Mattbäck IKFalken 145, 5 Annastina Karttunen PyhäsU 140
T15 Kiekko: 1 Hanne Purmonen PyhäsU 33,15, 2 Cindy Manelius IngåIF
30,21, 3 Maria Perälä TeuvRi 25,56
T13 60 m: 1 Jenni Jokinen NakkVi 8,23, 11 Henna Ehrukainen PyhäsU 9,34
T13 600 m: 1 Silja Pelto-Piri NoormNo 1.40,67, 7 Laura Karkkulainen PyhäsU
1.58,21 (oma enn.)
T13 3-loikka: 1 Heidi Autio IFVOM 10,15, 14 Linda Vairinen PyhäsU 8,48,
-1.4
T13 Keihäs: 1 Mirva Vainionpää LapVi 43.44, 3 Heli Liimatta PyhäsU
35.95
T11 60 m: 1 Emilia Borgmästars IKFalken 9,19, 6 Juulia Hirvonen PyhäsU
9,46
T11 600 m: 1 Rebecca Lundberg IFVOM 1.46,2, 8 Enni Karjalainen PyhäsU 2.00,4
(oma enn.)
T11 Pituus: 1 Isabella Björn PyhäsU 4,41 +1,6 (oma enn.), 2 Emmi
Koivisto KauhajKa 4,31 +1,1
T11 Kuula: 1 Heta Rissanen PyhäsU 10,03 (oma enn.),2 Tiia Rytylä TeuvRi
9,29
PT Sukkulaviesti 16 x 60 m: 1 IKFalken 2.18,3, 2 NurmU 2.19,3, 3 PyhäsU
2.20,4 (Juulia Hirvonen, Timo Ruippo, Isabella Björn, Niko Tahvanainen, Heli
Liimatta, Aki Mustonen, Henna Ehrukainen, Simo Karttunen, Anna-Kaisa Asikainen,
Miikka Räsänen, Pipsa Kokko, Aku Kurki, Anna Tiitinen, Eetu Eronen, Bettiina
Kiiskinen ja Kai Räsänen)
ALKUUN