Malmijuoksua jo 32. kerran

Pyhäselän Urheiljoiden Malmijuoksua kisataan toisena pääsiäispäivänä 12.4. jo 32. kerran. Pyhäselän lyhyehköstä kaivostoiminnasta nimensä saanut kisa on varsinkin pääsarjojen reittejään vuosien varrella muuttanut pariin otteeseen, ja lähtöpaikkakin on kertaalleen vaihtunut. Nykyisin jo vakiintunut lenkki Hammaslahden koulukeskukselta on lunastanut paikkansa keväisenä juoksukauden avaajana.

Tänä vuonna kello 12 starttaavassa kisassa mitellään useimmissa sarjoissa myös piirinmestaruuksista. Varsinainen ilmoittautumisaika päättyy 7.4. mutta perinteiseen tapaan liki lähtöviivaltakin pääsee vielä mukaan. Ennakkoon ilmoittautuneet voivat sitten kisan jälkeen vaikka pullakahvit ostaa säästyneellä osallistumismaksun osalla. Juoksukausi jatkuu jo 17.4. Joensuussa Minimaakuntaviestillä ja 18.4. Juuassa. Kävelijätkin pääsevät vauhtiin 18.4. Joensuun kansallisissa, joihin on tulossa nimekästäkin joukkoa.

Veijo Saarelainen

Kilpailukutsut

Takaisin