Piirin seuratiedotteessakin jo mainittu Karjalan Kestävien järjestämä
kestävyysjuoksuilta Joensuu Areenalla on sijoitettu maanantaiksi 22.3. alkaen kello
17.30. Alunperin ajateltu perjantai olisi ollut lopulta huono päivä Areenan viikonlopun
valmistelujen vuoksi. Tilaisuus alkaa maanantaina 22.3. kello 17.30 Areenan kokoustilassa,
josta lähdetään ulkoverryttelyyn ja sitten varsinaiseen teemaharjoitukseen Areenan
pitävälle juoksuradalle.
Teemailta sopii erittäin hyvin kaikille harrastajille ja varsinaisina kohderyminä ovat n. 9-17 -vuotiaat nuoret kolmessa eri ikäluokassa: noin 9-11 -vuotiaat, n. 12-14-vuotiaat ja 15-17 -vuotiaat. Lisäksi on omana ryhmänään harrasteryhmä/ kuntoilijat, jotka tähtäävät paitsi oman kuntonsa kehittämiseen, mahdollisesti myös pidempään juoksutapahtumaan kesällä. Teemana kaikilla on siirtyminen talven keskeltä kevääseen eli "laduilta teille". Päävastuullisina vetäjinä toimivat Jaakko Sivonen (SUL:n kestävyysjuoksun aluepäällikkö), Juri Miljuhin (liikunnanopettaja, vastuuryhmänä Areenalla ikäryhmä 14-17v.) ja Veijo Saarelainen (AmVT, vastuuryhmänä Areenalla harrasteryhmä). Myös muita valmentajia ja vetäjiä paikalla on. Pääorganisaattorina on Jaakko Sivonen, puh. 050 306 7478. Ilta Areenalla maksaa viisi euroa/osallistuja ja sillä saa ainakin valmennuksen/ohjauksen sekä Areenan käyttöoikeuden. Ilmoittautua voi sähköpostiosoitteeseen jaakko.sivonen@pokary.org.
Veijo Saarelainen