Piirinkin markkinoimat ACN -liittymät ova menneet kaupaksi kuin kuumille kiville.
Sopimusten määrä ylittänee jo 300000 rajan ja yhtiö onkin viimeisimmässä
tiedotteessaan ilmoitellut, että keskinäisiä maksuttomia puhelinsopimuksia tehdään
enää huhtikuun puoliväliin saakka, kun takaraja aiemmin oli toukokuun loppu. Kun
POKARYn väestäkin melkoinen osa on ACN-liittymään lähtenyt mukaan, on maksuttomien
puhelujen määrä hyvinkin merkittävä puhelimen omistajalle. Merkittäväksi
ACN-liittymien määrän tekee koko piirille myös se, että piiri saa vielä pienen
provikan kaikista niistä puheluista, joita piirin kautta hankituista liittymistä
soitetaan muihin kuin ACN-liittymiin. Ääritapauksessa puhelimen käyttäjä selviää
jopa liki pelkällä kuukausimaksulla..kannattaa ottaa yhteys piirin markkinointiryhmään
ja manageri Esko Inkiseen! Liittymän saa toki myöhemminkin, mutta silloin maksuttomia
keskinäisiä puheluja ei enää ole. Inkisen Eskon tavoittaa puhelinnumerosta 040 580
1465.
Veijo Saarelainen