TUULA TORNI JA VEIKKO HASSINEN JUHLIVAT
VETERAANIEN SM-KISOISSA

Viime viikonloppu oli yleisurheilussa SM-kisojen osalta ruuhkaisin, sillä kolmien nuorten kisojen ohella veteraanit kilpailivat omat kisansa Jyväskylässä. Mukana oli yli 700 urheilijaa, joista reilu 20 Pohjois-Karjalasta. Mukana oli kilpailemassa oli runsaasti takavuosien edustustason urheilijoita, kuten korkeushyppääjä Asko Pesonen (M60), kuulantyöntäjä Petri Torniainen (M35) ja pituushyppääjä Ringa Junnila (os. Ropo), joka tosin yllättäen kilpaili N35-sarjan kiekonheitossa. Pohjoiskarjalaisten mitalisaldo oli erinomainen, sillä tuomisina oli 40 mitalia (15 kultaa, 11 hopeaa ja 14 pronssia). Mitaleille ylsi 12 seuraa, parhaimpina Tohmajärven Urheilijat kahdeksalla (1-2-5) ja Kiteen Urheilijat seitsemällä (5-1-1) mitalillaan. Henkilökohtaisesti parhaiten menestyivät Kiteen Urheilijoiden Tuula Torni, joka saavutti N50-sarjan pikamatkoilla ja hypyissä viisi kultaa sekä Valtimon Vasaman kestävyysjuoksija Veikko Hassinen, joka voitti neljä mestaruutta M65-sarjassa. Mestareiksi ylsivät lisäksi Polvijärven Vauhdin Juha Nevalainen (M35, 3000 m ej) ja saman seuran Tuula Antikainen (N35, 10 000 m), Rääkkylän Kipinän Veikko Hirvonen (M55, keihäs), Ilomantsin Urheilijoiden Ensio Hämäläinen (M85, kiekko ja paino) sekä Tohmajärven Eliisa Reijonen (N50, 800 m). Mitaleille ylsi lisäksi 11 muuta urheilijaa. Kaikkiaan kisat sujuivat järjestelujen ja säänkin osalta hienosti.

Petri Maskonen

Takaisin